27. lokakuuta 2016

ESSENCE MAKEUP REVIEW

Muutama viikko sitten kävi älytön tuuri, kun suunnattiin siskon kanssa lähimmälle Essence-meikkimerkin hyllyille, ja vihdoin ne olivat pullollaan uusia tuotteita. Hamstrattiinkin niitä sitten ihan huolella, innostuin itsekin kokeilemaan kaikkea uutta. 
  Koska Essence on todella ajankohtainen merkki, ajattelin tehdä arvostelun kaltaisen postauksen näistä testiin lähteneistä tuotteista. Jos heti yksi hyvä puoli täytyy mainita, on se Essencen hinta-laatu-suhde - mikä sen parempaa, kuin saada muutamalla eurolla hyvää tavaraa.
essence6
Kokeiluun lähti siis luomiväripaletti, kolme huulipunaa, kaksi huultenrajauskynää, luomiväri/highlighter, ripsari ja meikinkiinnityssuihke. 
essence3
Mulla jatkuu edelleen rakkaus tummia huulipunia kohtaan - etenkin mattaisia. Siispä mun oli pakko päästä kokeilemaan tätä Long Lasting -huulipunaa sävyssä 06. Tää muuttuu huulilla semimattaiseksi, eikä nimikään tällä kertaa johda harhaan; huulipuna on oikeasti pitkäkestoinen, kesti mullakin niin juomiset kuin syömisetkin miltei koko päivän. 

Huultenrajauskyniä tarvii myös aina, kun eri sävyisiä huulipunia on niin monia. Nappasin mukaan tähän Long Lasting - huulipunaan sopivan rajauskynän sävyssä 06 satin mauve. Nää sopi just yks yhteen, joten peukku tälle! Sen lisäksi otin mukaani jo kauan kaipaamani nuden Long Lasting liplinerin sävyssä 08 girl next door. Tää on IHANA ♥

Myös tällainen huulipunan tapainen huulirasvapuikko (?) Velvet Stick Matt Lipcolor sävyssä 02 peony star lähti kokeiluun ja pakko myöntää, että tykkään ihan hirveästi. Tää levittyy todella tasaisesti ja värikin on täydellinen. Just sellainen everyday essential -tuote. 
essence2
Ripsiväri on varmaan yks ainoista meikkituotteista, joista tykkään kokeilla erilaisia. Ihastuin tän Essencen Lash Princess -ripsarin harjaan, joka on hieman pörröinen ja suippo, eli just sellanen, mikä pitääkin. Ripsistä tulee heti ensimmäisellä kerroksella ihanan pitkät ja tuuheat, tässä todellakin löytyy se false lash effect!

Nyxin setting spraytä oon ettinyt ja ettinyt, mutta aina kyseisen brändin hyllyille päästessäni on se joko loppu tai ei sitä ole valikoimassa ollenkaan. Innostuin kokeilemaan tätä Keep It Perfect make-up fixing spraytä setting sprayn tapaan. Olin aluksi todella spektinen tän suhteen, puteli maksoi kuitenkin vaan noin 5-6€, mutta tää on ollut todella positiivinen yllätys. Musta tuntuu, että iho näyttää paljon tasaisemmalta koko päivän ajan, eikä mun ihoon ilmesty niitä tyypillisiä kuivia kohtia. Ohjeen mukaan tätä käytettäisiin päivän aikana, mutta itse laitan heti meikin teon jälkeen "kiinnittääkseni" meikin. 
essence5 makeup shades!!
Luomiväripaletteja ei voi koskaan olla liikaa! Toinen rakkaus huulipunien rinnalla, haha. Tykästyin tän Vintage Rose eyepaleten sävyihin, niitä onkin tullut käytettyä melkein päivittäin. Kuten tossa iholla voi nähdä, on sävyt aika pigmenttisiä, mutta väriä ei kuitenkaan tule heti liikaa (mikä on plussaa tällaiselle aloittelevalle luomivärin laittajalle, jolla ei muutenkaan ole kaikki meikkiniksit hallussa). 
Lemppareiksi on muodostunut sävyt shimmer on you ja hello glow, joita oon käyttänyt myös kulmaluun ja silmän sisäkulman korostamiseen. Myös sävy hazel eyes on yks lemppari, toi on niin nude, että käy hyvin pohjaväriksi mille tahansa luomivärille. 
Velvet rose, charming mauve ja earth&love -sävyt on ihania tummemmalle, syksyiselle silmämeikille, ja yleensä näitä oon käyttänyt vain erikoisemmissa tilanteissa - tai, kun silmämeikki on mätsännyt kynsiin tai asuun, haha. 

Yksi yksittäinen luomiväri lähti myös mukaan, nimittäin tuo The Metals -luomiväri sävyssä 06 rose razzle-dazzle. Tää on todella pigmenttinen ja ihana metallisen punertava sävy on todella kaunis niin silmissä kuin ihan tossa purkissakin. Tätä oon käyttänyt myös muutaman kerran highlighterina, täydellinen kaveri matkalle, ettei tarvitse luomivärejä ja highlightereita erikseen kannella mukana! 
essence
Viimeiseksi oranssihtavan punainen mattahuulipuna sävyssä 01. Tässä tuotteessa taisi tulla ensimmäinen pettymys vastaan, tuote ei nimittäin ollut yhtä matta kuin olin ajatellut. Kyllä tämä huulissa pysyi, mutta juodessa tai syödessä tän huomasi lähtevän aika nopeasti veke. Sävyn puolesta todella ihana, täytyy vain keksiä jokin kikka, jolla saisi tän pitkäkestoisuutta parannettua. 

Mitä te ootte tykänneet Essencen tuotteista? :)

2 kommenttia :

  1. Siis rakastan Essencen tuotteita niin paljon ja mun meikkipussin sisältö koostuu nykyään oikeestaan vaan Essencen tuotteista! :D Mulla itellä on noista toi mattanen huulipuna ja oon kyllä huomannu saman, eli ei oo aivan nii mattanen tai pitkäkestonen ku odotin. Oon pitkään miettiny tuon uuden luomiväripaletin ostamista, mutta mulla on edelleen kesän alussa ostettu luomiväripalettia jäljellä, joten taidan käyttää sen ensin loppuun :D

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on myös meikkipussi näitä täynnä, luottotuotteita lukuunottamatta tykkäänkin kokeilla Essenceltä erilaisia variaatioita :D mutta hei, paletteja ei voi koskaan olla liikaa, haha!

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita - ja vastaan jokaiseen niin pian kuin pystyn. ♥