6. marraskuuta 2014

positive things

Omaan tahtiin herääminen on varmaan parhainta, mitä tiiän. Ennen aamuherätykset ei hetkauttanut mua mitenkään, mutta nykyään kelloon herääminen on todella vaikeaa - mikä on aika erikoista, aamuvirkku kun oon aina ollut. Musta onkin tullut sängyssä makoilemisen mestari, viikonloppusin on hyvä jos mua enää saa ylös.

Pitkään etsineen biisin löytäminen. Oot kuullut saman, päähän jääneen biisin moonta kertaa, muttei sulla ole hajuakaan mikä tai kenen se mahtaa olla (ja yleensä tässä vaiheessa yritetään saada selvää lauseesta, jota biisissä jankataan, jotta se voidaan googlata.). Muistan, kun Netflixin mainoksessa pyöri Rudimentalin - Feel the love ja aina mainoksen sattuessa olin liian hidas Shazamin käyttäjä, haha!

Ihmisten naurattaminen tai tuntemattomille hymyily (ja hymyn takaisin saaminen) on mulle tosi usein niitä päivien kohokohtia, etenkin kun oon muuten todella ujo ja hiljanen. Siitä tulee ihan älyttömän hyvä mieli, vaikkei se sitten toiselle osapuolelle olisikaan niin iso juttu tai se ei edes sitä muistaisi päivän päätteeksi. 
rrrrrrr
Vaatteiden vaihto koulun jälkeen - vihdoin! Varsinkin farkkujen jälkeen on ihanaa laittaa jalkaan lökärit tai leggingsit ja auki olevien hiusten kiinni laittaminen sotkuiselle nutturalle on ihanaa pitkän päivän jälkeen.

Suosikkibiisin kuuleminen radiosta - miten erilaiselta se biisi kuullostaakin siinä vaiheessa. Tai vaikka se olisikin joku vanha kipale, jonka skippaa aina omassa soittolistassaan, radiosta se kuullostaa niin paljon paremmalta.

Kahvi. Oli se sitten kuppi aamulla tai pari kuppia koulun jälkeen, kahvi ja sen tuoksu on jotain mitä ilman en pystyisi elää. Alotin viime talvena juomaan kahvia satunnaisesti, kesällä siihen tuli totaallinen katko, mutta nyt se kuuluu ihan jokapäiväiseen rytmiin. 
ttttt
Ensimmäinen pala ruoasta, jota oot oottanut - ja kans se paras pala! Ei oo kyllä mitään parempaa fiilistä, kun saada vihdoinkin syötyä sen jälkeen, kun vatsa on huutanut hoosiannaa ruoan perässä jo monta tuntia.

Aamut, jolloin kaikki onnistuu täydellisesti, sun asu näyttää superduper hyvältä, sun hiukset on vihdoinkin asettunut nätisti, sun meikki hipoo täydellisyyttä (tai youtuben meikkivlogaajien tutorialeja). 

Kaikki tytöt/naiset ja no, miksei miespuolisetkin tietävät sen tunteen, kun kokeilet farkkuja sovituskopissa, hiki hatussa ja väsymys painaen päälle - ja ne farkut istuu sulle paremmin kuin sun lempi neule. Hyvä pituus, näyttää hyvältä, täydellinen väri, sopiva hinta; ihan mikä vaan, joka kruunaa kyseiset housut. Perfect ♥
qqqq
Ei läksyjä/kokeita/projekteja sun muita koulutehtäviä, jotka täyttää sun päiväjärjestystä. Tai, kun saat vihdoin, monen tunnin raatamisen jälkeen tehtyä ne läksyt - se vapauden tunne on kyllä jotain mahtavaa!

Pitkät ja rauhalliset kävelyt, yksin tai seurassa. Se, kun ei oo kiire mihinkään ja voi oikeasti pysähtyä katsomaan muita, eikä tarvitse kiitää ohi määränpää kiikarissa. Pystyt vaan hengittämään ja olla miettimättä sen kummempia - mulle nää on täydellisiä hetkiä stressin keskellä!

Nauraminen niin, että vatsaan sattuu ja silmät vuotaa - välittämästä ajasta tai paikasta. Tosin matikantunnilla sitä saa jo vähän katseita ja sanomista, jos yhtäkkiä räjähtää nauramaan, mutta minkä sille enää voi. Etenkin, kun muistellaan ala-asteaikoja porukalla ja kaikki nauraa mahat kippurassa - just sitä, mitä joskus tarvitaan!
ooo
Älyttömän kliseisiä, poisitiivisia pikkuasioita elämässä - just vaan piristämässä tätä Suomen harmaata syksyä. Kuvituksena käytin viime viikkoisia otoksia haudalta, kun käytiin viemässä kynttilöitä isoisovanhempien haudoille

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita - ja vastaan jokaiseen niin pian kuin pystyn. ♥