7. syyskuuta 2014

Breakfast Muffins

Tein yks viikonloppu tällaisia aamupalamuffinseja, jonka reseptin löysin youtubesta. Olihan siinä vähän ihmettelemistä, että mitenköhän mä nyt muutan tän jenkkiläisten cupin suomen desiksi, mutta onneks google osaa aina auttaa. Ite tykkäsin näistä tavallaan, mutta suosittelen tekemään näistä makeampia kuin reseptissä sanotaan (noi oli nimittäin aika mauttomia loppujen lopuksi...)
i8tygj
Tarvitaan:
2 ½ dl kaurahiualeita
1 dl kreikkalaista jugurttia (tai ihan vaan maustamatonta yms.)
2 kananmunaa
½ dl makeutusainetta (suosittelen kuitenkin suoraan sokeria!!)
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa 
1 ½ dl mansikoita + ½ dl muffinsien päälle
drg5fxv
1. Jauha kaurahiutaleet blenderissä ns. jauhoksi ja siirrä kulhoon (koko taikinaa ei kannata tehdä blenderissä sen tahmaisuuden takia.) 2. Pilko 1 ½ dl mansikoita todella pieneksi paloiksi ja jos ne on erityisen kosteita, painele hieman paperilla, jotta ne kuivuvat. 3. Lisää kaikki aineet mansikoineen kaurahiutalejauhon joukkoon ja sekoita hyvin. 4. Voitele ja jaa taikina muffinsivuokaan (älä käytä paperisia "alustoja" ?) ja lisää loput ½ dl mansikoita päälle. 5. Paista noin 200-225 asteessa 20-25 min. 
yt4d5resg
Ja jugurttia ja marjoja ja hedelmiä viereen Mulla noista ei tullut ihan niin nättejä, mutta kyllähän nuo aika nopeasti syötiin. Ei muiden perheenjäsenten ykkösherkkua, joten mä sain syödä noita vähän enemmän haha! Noh, ainakin sai jotain erilaista aamupalaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita - ja vastaan jokaiseen niin pian kuin pystyn. ♥