7. heinäkuuta 2013

AGIA MARINA, CRETE 29.6.13-7.7.13 ♥

Terveisiä Kreetan auringosta - josta palasin viime yönä, höh... Olisin niin voinu jäädä vielä pariksi päiväksi, kymmenen päivän reissu ei olisi ollut pahitteeksti, olisin voinut katella niitä maisemia vielä paljon kauemminkin, vaikka osan oonkin nähny jo viime vuonna. Joka tapauksessa reissu oli yllätyksiä täynnä, eikä tylsää tullut missään vaiheessa. Tajusin muuten, miten ulkomailla tekee niin paljon kaikkea, mitä ei kotona jaksaisi kauaa tehdä - kuten auringon ottaminen, kirjan lukeminen... 

Lähdettiin siis joka tapauksessa viime viikon lauantaina, 18:40 lennolla. Hotellille päästiin kaikken lentokentän mutkien kautta vasta yhden aikaa yöllä. Ei siinä muuta, kuin kirjauduttiin sisälle ja etsittiin oma huone, joka osoittautui pieneksi pettymykseksi, Finnmatkojen sivuilla huoneet näyttivät paljon kotoisimmilta. No, kamat sisään ja nukkumaan, nimittäin aamulla meitä odotti tällainen näkymä! <3
Meillä tosiaankin oli niin laiska reissu, kun oltiin suunniteltu ja nollattiin todellakin stressitasot sun muut. Syötiin hyvää ruokaa tutuissa paikoissa, otettiin keskimäärin 5 tuntia aurinkoa päivässä (joka alkoi näkymään iholla ensimmäisten päivien jälkeen), uitiin virkistävässä vedessä ja nautittiin pilvettömästä taivaasta. Opetin tuolla altaassa pikkuveljelle vaikka mitä, kuten käsillä seisonnan, takaperin voltin ja pohjaan sukeltamisen, haha! 

Yhtenä päivänä lähdettiin kahden tunnin ajomatkan päähän Elafonisi -nimiselle rannalle, joka sijaitsee saaren eteläosassa, kun itse hotelli oli pohjoisosassa. Mulle teki edes-takas-matkat tiukkaa, huono-olo oli aikamoinen, eikä kuuma auto tai mutkaiset tiet auttaneet mitään. Rannalla tosin oli kivaa, se valkoinen hiekka ja turkoosi vesi tosiaan oli yhtä kauniita, kun muistin. Harmi, etten kameraa kantanut mukana, niin ei tullut otettua kuvia...

Tiistaina - joka lopulta osoittautui viikon kuumimmaksi päiväksi - lähdettiin äidin kanssa bussilla päin Haniaa. Jätettiin miehet hotellille uimaan, kun me shoppailtiin ja pyörittiin ympäri Hanian vanhaa kaupunkia. Monien monien mutkien kautta löydettiin oikeaan kohteeseen, nimittäin Bershkaan, jonne oon unelmoinu siitä lähtien, kun sain tietää sen olevan Kreetalla. Sieltä löytyikin vaikka mitä täydellistä, josta postausta myöhemmin! Siinä lähelle 40-asteen kuumuudessa käveltiin noin kuusi tuntia ja päästiin hotellille noin kello kolmen aikaa, kun oltiin lähdetty ennen yhdeksää, huhhuh! Myös niistä ihanista katukaupoista tuli ostettua jotakin, mutta loppujen lopuksi en omasta mielestäni ostanut kauheasti.

En elättele kamalasti toiveita, että lukisitte tän kunnon romaanin, mutta kirjoitan silti. Mulla on vahvoja haikeuden tunteita tota paikkaa kohtaan ja jos voisin, lähtisin takaisin edes yhden asian vuoksi ja tekisin sen mitä en kuluneen viikon aikana viitsinyt tehdä. Mun sydän tosiaankin jäi tonne ja lupaan ittelleni, että vielä joskus tuun takasin tolle saarelle, ehkä jopa samaan hotelliin elättämään muistoja, haha! Oikeasti, toi oli paras lomamatka, jolla oon koskaan ollut! <3 

Nyt lähden taxfree-herkkujen saattelemaan katsomaan Pretty Little Liarseja, viikkoon, kun en niitä ole voinut katsoa. Ette muute arvaakkaan, kuinka ihanaa on käydä vessassa ja jättää paperit pönttöön - Kreetalla, kun joutuu laittamaan ne erikseen roskikseen, hyi!

4 kommenttia :

  1. Voi vitsi, mullakin jäi sydän tonne viime kesän reissulta!♥ Tuli ihan kylmät väreet ku tätä tekstiä luki ja kuvia katso :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mulla tuntuu vatsassa semmone jännä ikäväntunne, haluun jo nyt takasin <3 :D

      Poista
  2. Anonyymi8/7/13 22:27

    Hi Emma :)
    I gotta say that even if I have absolutely no clue what you're writing about so I love your blog! Your pics are always amazingly beautiful as you are yourself :) I also think your outfits are gorgeous. I wonder if you have an account on Instagram? I'd love to follow your life there as well :D

    However hope you'll see my comment and please keep on writing this blog, it's awwsumm! Xoxo :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. omg thank you thank you thank you thank you! you are sooo lovely, omg I love you haha <3

      But sorry, I haven't instagram account... :( but thanks for a comment :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita - ja vastaan jokaiseen niin pian kuin pystyn. ♥